Etelä-Pohjanmaan Saab meet, astetta isommat potkut Kurikassa

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Vanha Asema
Kärrytie
61300 Kurikka
Suomi

Osoite

Kärrytie
61300 Kurikka
Suomi

Etelä-Pohjanmaan Saab meet, astetta isommat potkut Kurikassa 27.9  klo 12-18. 

 

Kerätään kauden päätteeksi vielä Saabistit kasaan ja päästään nauttimaan hyvästä seurasta sekä ihailemaan ja kertomaan tarinoita omista ylpeyden aiheista ja rakkaudella pidetyistä Saabeista. Tästä mukava sitten asettua odottelemaan talvea ja laittaa Saabit talviteloille, miettien sitä ensi kesää ja aikaa jota tulee viettämään pajalla talvella, että se Saabi taas loistaa ensi kesänä.

 

Pientä muutosta tapahtumaan ja lähdetty paikan suhteen ihan Kurikan keskustaan isommille nurmialueille. Mahdutaan kaikki samalle pihalle ja saadaan ne autot paremmin esille. Näytelyssä koitetaan äänestellä päivän komeinta, mielenkiintoisinta tai kauneinta saabia. Autoille palkintoja ja saabistien kesken myös arvotaan tuotteita.

 

Kun on saatu Saabit parkkiin, aloitellaan päivä lounaalla, piha-aluella sijaitsevassa ravintola Wanhalla asemalla. (Tästä tarkennusta ja lisää klubin tapahtuma ilmossa.) https://wanha-asema.fi/

 

Alueella koko päivän mahdollisuus rompetori myyntiin, saa vapaasti tulla myymään Saab-romppeita. Muutamia saab tavaran myyjiä jo lupautunutkin tuotteidensa kanssa.

 

Pieni muotoinen renkaanvaihtokisa järjestetään tapahtuman yhteydessä saabisteille.

Nopeiten 900 tai 99 saabiin renkaat vaihtaneille palkinnot. Hyväksytty suoritus että auto on ajokunnossa suorituksen jälkeen.

Palkinnoista ja tuotteista arvontoihin vastaa Rengasmesta Oy joka lahjoittaa rengassarjan, tämä siirtyy sitten jonkun saabistin autoon. Kurikan ME-osat, Autotarvike J.Kuivamäki ja I-racing raottaa myös valikoimiaan. 

 

Kurikan Rengasmesta Oy viettää samana päivänä 50v. taivaltaan, heidän toimipisteeltään löytyy kaikkien yhteistyökumppanien kojuja sekä tarjouksia. Tietoon tullut että Michelin kopteri lennättäisi yleisöä paikanpäällä. Olemme sopineet yhteistyöstä ja molemmat tapahtumat yhtydessä toisiinsa. Pyritään järjestämään kuljetusta tapahtumien välillä. 

 

Kahvia ja mehua löytyy alueelta, ehkä jotain pientä naposteltavaakin

 

Mukana Ideanurkka kehitysideoita ja ajatuksia Saab tapahtumien osalta, pyritään jatkossa tekemään tapahtumia jotka kiinnostaa ja tuo myös tulevaisuudessa niitä uusia Saabisteja ja jäseniä.

 

Päivän päätteeksi mahdollisuus illanviettoon vanhalla makasiinillä, makasiinin baari,  https://makasiininbaari.fi  joka avoimena myös klo 14 alkaen tapahtuman aikaan. Sieltä saatavilla pientä purtavaa ja juotavaa, hyvää musiikkia. Heillä mahdollisesti esintyjä illalla tämä varmistuu myöhemmin.

Yöpyä voi Kurikassakin  https://visitkurikka.fi/   kyllä täällä tilaa on, että illanviettoon vain porukalla mukaan. 

Mahdollisesti kurikan camping leirintäalue avoimena myös.  

 

Tervetuloa E-P:n isoohin Saabi meettiin Kurikan vanhan makasiinin nurmialueelle osoitteessa Kärrytie  61300 Kurikka.

 

Syyskokous

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Vanha Kelo
Mauontie 1
47710 JAALA
Suomi

Suomen Saab-klubi rykutsuu jäsenet sääntömääräiseen syyskokoukseen.

Aika: Lauantai 20.9.2025 klo 12
Paikka: Vanha Kelo, Mauontie 1, 47710 Jaala

Kokouksessa käsitellään säännöissä määrätyt asiat. Hallitus esittää jäsenmaksuun maksutapalisää.

Tervetuloa! Muista jäsenkortti

Päivän ohjelmassa on luvassa myös rompetoria ja ruokailua

klo 9 rompetori ja aamukahvi (klubikortilla maksuton)

klo 11 ruokailu (klubikortilla maksuton)

klo 12 syyskokous

Ilmoittautuminen ruokailuun ja rompetorimyyjäksi avataan pian tälle sivulle.

Klubikortilla -10 % alennus Vanhan Kelon tuotteista (pl. alkoholituotteet)

Lehtosen rompetori ja ratapäivät

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Lehtosen rompetori
Satamatie 284
37800 AKAA
Suomi

Osoite

Daytona Circuit
Syrjäintie 21
37800 AKAA
Suomi

 

Lehtosen rompetori klubin varastolla

klo 9:00 - 13:00

Rompetorille on paikka varattuhallista, jonne kulku isoista järven puoleisista pariovista. Myös ulkotiloissa mahdollista rompetta kaupata. Kaupan sekä klubin varastojen kätköistä korjaamokäsikirjoja yms.

Makkaratarjoilu.

Ratatapahtuma: Daytona Circuit

klo 14:00 - 18:00

Daytona Circuit tarjoaa puitteet syksyn ratatapahtumaan klo 14.00 – 18.00

Rompetorilta onkin helppo siirtyä noin 13 km Urjalan suuntaan, ja tulla tutustumaan Daytonan tiukkoihin käännöksiin ja mielenkiintoiseen rataprofiiliin. Rata on ajettavuudeltaan tekninen, eikä radalla nopeudet nouse koviksi. Erillistä nopeaa ja hidasta luokkaa on siis tuskin tarpeen järjestää, vaan ajamaan pääsee vapaasti heti kuljettajakokouksen jälkeen.

Huom. Radalla kypäräpakko! Kypäriä on myös vuokrattavana 10 € hintaan.

JBM Saab Meet 2025

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Tullmagasinet
Andrasjövägen 328
66900 Nykarleby
Suomi

Osoite

Andrasjövägen 328
66900 Nykarleby
Suomi

Juthbackan markkinat järjestetään 22-23.8.2025. Markkinoiden yhteydessä 23.8. klo 14:00 järjestetään Saab-näyttely. Lisäksi pienimuotoinen rompetori, saa vapaasti tulla myymään Saab-romppeita. Paikka Tullmagasinet. Paikalla kahvitarjoilu. Tervetuloa !

Kysymykset 040 1949646

Juthbacka marknaden arrangeras 22-23.8.2025. I samband med marknaded 23.8 kl 14:00 ordnas traditionell Saab träff vid Tullmagasinet. Även fritt fram att sälja Saab material på plats. Kaffeservering. Välkomna!

Frågor 040 1949646

Jokilevo Jyrää 2025

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Huittisten Specialmotors Oy
Autokatu 6
32700 HUITTINEN
Suomi

Jokilevo Jyrää 2025 Huittisissa on kokoperheen tapahtuma, jonne toivotaan mukaan myös saabisteja. Huittisten Specialmotors Oy:n pihalle on klubilla "piste", jonne voitte tulla parkittamaan Saabien kera.

Lisää tapahtumasta osoitteesta: https://myhuittinen.fi/artikkeli/jokilevojyraa

Saab by the River

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Nuorgamin Lomakeskus
Nuorgamintie 4401
99990 NUORGAM
Suomi

SBTR 2025 Nuorgamin Lomakeskus 11. - 13.7.2025
 

Saab by the river järjestetään tänä vuonna Suomen pohjoisimmassa kylässä, Nuorgamissa. Nuorgamin Lomakeskus ei ole ensimmäistä kertaa Saabia kyydissä, ollaanhan siellä oltu jo kerran aikaisemminkin, Suomen pisimpien potkujen merkeissä syyskuussa 2016. Saabien ja Saabistien on siis korkea aika palata pohjoiseen.. Tenojoen varteen.
 

Ohjelma

Pe 11.7.2025

Saapuminen pitkin päivää.
Majoittuminen ja autojen pysäköinti.
Lauantain näyttelyäänestykseen liittyvää materiaalia jaetaan päivän ja illan aikana.

Leppoisaa ajanviettoa, illalla klo 19.00 alkaen rantasauna ja iso sauna käytettävissä 3 h ajan. Pulahdus Tenojoessa. Jälkilämmön tasaus ja makkaranpaistoa rantakodalla, yöttömästä yöstä nauttien.

Nukkumaan, kun nukuttaa. Aurinko ei laske.


La 12.7.2025

Aamiainen klo 8 – 10, joko majoituksessa omaan tahtiin itse valmistaen tai ostopalveluna lomakeskuksen ravintolasta (pitää varata ilmoittautumisen yhteydessä).

Klo 10.00 ajoretki Norjaan Varangervuonolle, Nesseby, Vadsö, Ekkeröya suunnalle.
(Omat eväät tai vaihtoehtoisesti myös mahdollisuus tilata valmis retkieväspaketti mukaan Lomakeskuksen ravintolasta)

Takaisin Nuorgamissa n. klo 14.30, Saabit parkkiin, äänestysnumerolaput autoihin esille.

Klo 15.00 Tapahtuman virallinen osuus alkaa, tervetuliaispullakahvit kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille yöpyjille ja päiväkävijöille Lomakeskuksen ravintolassa. Tämän jälkeen paikalla olevaan kalustoon tutustuminen omaan tahtiin ja yleisön suosikki Saabin äänestys. Kahvittelun yhteydessä jaetaan tapahtumaäänestykseen liittyvä materiaali.

Klo 18.00 Äänestysaika päättyy, äänestyslipukkeiden palautus ja ääntenlaskenta.

Klo 18.30 Ruokailu ja kahvitarjoilu tapahtumaan ilmoittautuneille.
Palkintojen jako, yleisöäänestyksen voittaja + muut palkitsemiskategoriat.

Ruokailun jälkeen otetaan yhteiskuva osallistujista Saabisti lehteen.

Virallinen ohjelma päättyy. Ilta jatkuu rennoissa merkeissä, rantasauna ja iso sauna ovat käytettävissä 3 h ajan. Tenojoki on edelleen vieressä ja jälkilämmön voi tasoittaa yöttömässä yössä rantakodalla turinoiden ja makkaraa paistaen. Nukkumaan mennään sitten, kun nukuttaa.


Su 13.7.2025

Aamiainen klo 8 – 10, joko itse majoituksessa valmistaen tai ostopalveluna Lomakeskuksen ravintolasta.

Jälkipelien ja vatsan täytteiden nauttimisen jälkeen voimme todeta tapahtuman olevan takanapäin ja toivotamme toisillemme hyvää kotimatkaa.


ILMOITTAUTUMINEN

Tapahtumaan ilmoittaudutaan sähköpostitse suoraan Nuorgamin Lomakeskukselle.

Kaikki varaukset tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen: infoatvisitnuorgam [piste] fi
Lisätietoja tarvittaessa: 0400 – 294 669

Ilmoittautumistunnus: SBTR 2025

Ilmoittautumisen/majoitusvarauksen yhteydessä on ilmoitettava seuraavat asiat:

- Ilmoittautumistunnus
- Onko tulossa majoittumaan vai päiväkävijänä
- Henkilömäärä (majoituksen tarjoamista varten)
- Osallistujien nimet
- Saab-klubin jäsennumero(t)
- Yhteystiedot, puhelin ja sähköposti
- Osallistuuko lauantain illalliselle (ei jäsenille 46 Eur/hlö)
- Aamiaisvaraus, la, su (maksullinen 16,50 Eur/hlö )
- retkieväspaketti varaus la (maksullinen 15 Eur/hlö)
- Ruoka-aineallergiat
- onko lemmikkejä mukana (kohteessa muutama lemmikkimajoitus, hinta 30 Eur/viipymä)
- Telttamajoittujan on ilmoitettava yöpyjien määrä

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 16.6.2025

Huomioi, että kesäaika on pohjoisessa kiivainta matkailusesonkia.

Nuorgamin Lomakeskus ei ole luvannut meille yhtään majoitusta ennakkovarauksena, vaan kaikki majoitukset myydään varausjärjestyksessä. Nopeat syövät hitaat.

Lomakeskuksen väki on itse jonkin aikaa lomalla toukokuussa, mistä johtuen toukokuun aikana lähetettyihin viesteihin ei välttämättä heti samana päivänä vastata.

Majoitusmahdollisuuksiin voit tutustua osoitteessa:

www.nuorgaminlomakeskus.fi/majoitus

Huoneistomajoituksen hinnat alkaen 118 Eur/ 2 hlö huone.


Aamiainen ei kesäkaudella sisälly majoitushintaan. Ravintola-aamiaisen voi varata ilmoittautumisen yhteydessä hintaan 16,50 Eur/hlö.

Retkieväspaketin voi varata ilmoittautumisen yhteydessä. Paketin hinta on 15 Eur/hlö. (Paketti sisältää reilun kokoisen paahtopaistipatongin, hedelmä, kahvi tai tee termareihin, vesipullo ja pieni makea)

Illallinen sisältää: Lapin salaatti, talon leipää + levitteet, pääruokana lohta hollandaiskastikkeella, talon hillajälkiruoka ja kahvi/tee)

Illallisen hinta ei jäsenelle 46 Eur/hlö. (Nyt kannattaa liittyä jäseneksi..)


Järjestäjien yhteystiedot:

Kimmo Körkkö 0400 913 308 kimmo [piste] korkkoatnapapiirinsahko [piste] fi
Ari Pikkuhookana 040 531 1432 pikkuari1atgmail [piste] com

Classic Motorshow

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Lahden messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 LAHTI
Suomi

Classic motorshow

Klubi on jälleen mukana messuilla omalla osastollaan.

Classic Motorshowssa on vuosittain vaihtuva teemakokonaisuus. Vuonna 2025 teemaksi on valittu “80-luku”.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja lippujen hinnat messujen sivulta.

Tervetuloa moikkaamaan osastollemme C11.

Saab-tapahtuma Joensuussa (Bussimatka peruttu)

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Ilmoittautuessa saat tarkemmat tiedot tapahtumasta
80230 JOENSUU
Suomi

Bussiretki Joensuuhun on vähäisen osallistujamäärän takia valitettavasti jouduttu perumaan.

Saab-tapahtuma Joensuussa kuitenkin pidetään suunnitellusti.

Tervetuloa Joensuun tapahtumaan

Aikataulu:

Lauantai 17.5.2025 klo 14-18

Sunnuntai 18.5.2025 klo 11 alkaen

Ilmoittaudu tapahtumaan!
Ilmoittautumisen yhteydessä saat tarkemmat tiedot. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Joensuun ja Kuopion saabistien kanssa.

Joensuun yhteyshenkilö: Erja Haverila, 050 414 1451, e_lintunenathotmail [piste] com
Kuopion yhteyshenkilö: Ari Pakarinen, 040 584 3999, arisonettatgmail [piste] com

Tervetuloa!

 

Kesäpäivät 2025 + rata-ajelu

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Hotelli Lasaretti
Kasarmintie 13 B
90130 OULU
Suomi

Osoite

OuluZone
Kuusamontie 3250
91310 ARKALA
Suomi

Osoite

Oulun Automuseo
Automuseontie 3
90410 OULU
Suomi

Suomen Saab-klubin kesäpäivät Oulussa Lasaretinsaaressa Hotelli Lasaretissa 13.-15.6.2025

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Ilmoittautumisiin liittyvissä kysymyksissä ole suoraan yhteydessä järjestäjiin.

 

Ohjelma:

Perjantaina 13.6.

  • klo 18 sisäänkirjautuminen tapahtumaan Lasaretin pihan teltassa tai sateen sattuessa C-talon Rysä-kabinetissa
  • leppoisa yhdessäolo alkaa

Lauantaina 14.6.

  • klo 10 sisäänkirjautuminen tapahtumaan jatkuu Lasaretin pihan teltassa tai sateen sattuessa C-talon Rysä-kabinetissa
  • klo 12-16 rata-ajoharjoittelua OuluZonessa, radalla keittolounas
  • klo 12 kuljettajakokous OuluZonessa (Kuusamontie 3250)
  • klo 12-16 autonpesumahdollisuus: Whitegarage, Hiltusentie 28, 90620 OULU
  • klo 10 autonäyttely ja oheistoimintaa Lasaretin piha-alueella (näyttely nonstoppina, poistuvan auton tilalle otetaan seuraava)
  • klo 15-17 korkkaripotkut
  • klo 19 illallinen Joki-salissa (illallisen etukäteen varanneille)
  • vapaata illanviettoa hyvässä seurassa

Sunnuntaina 15.6.

  • klo 11 museokierros ja aamupäiväkahvi Oulun Automuseolla (Automuseontie 3, 90410 Oulu)
  • haikeat hyvästit

 

Lauantain iltaruokailun omavastuuhinnat: 15€/jäsen, 30€/ei-jäsen, alle 12v ei maksua

Tapahtumapaita ostettavissa: 20€. Sitova tilaus ennakkoon ilmoittautumisen yhteydessä.

Hotelli Lasaretti sijaitsee osoitteessa Kasarmintie 13b, 90130 Oulu.
Käytössämme on viihtyisät, alun perin vuonna 1922 rakennettuun ja 2019 remontoituun rakennukseen sijoitetut huoneet Oulujoen rannalla. Hotellissa on yhteensä 49 kaunista huonetta. Huonehinnat 13.-15.6.2025 ovat seuraavat:
yhden hengen huone 131 € / yö
kahden hengen huone 148 € / yö
Hinnat sisältävät buffetaamiaisen ravintolassa, hotellin asiakassaunan ja kuntohuoneen käytön sekä WiFin. Huoneet on varattu Saab-klubille ns. kiintiövarauksena, jolloin osallistujat varaavat ja maksavat huoneensa suoraan hotelliin. Kiintiöstä huoneet on varattava kuukautta ennen saapumispäivää. Sen jälkeen kiintiöstä mahdollisesti varaamatta jääneet huoneet vapautuvat yleiseen myyntiin ja ovat myynnissä päivän hinnoin.

Huonekiintiön varausnumero: 27533

Hotellin yhteystiedot: Kotisivu https://lasaretti.com, puh. 020 757 4700 ja s-posti lasarettiatlasaretti [piste] com

Rata-ajoa OuluZonessa

Radalle pääsee klo 12 alkaen. Varaus on tehty klo 16 saakka.
Tapahtuma järjestetään noudattaen Tukesin suosituksia ajotapahtumien järjestämiseksi:
https://tukes.fi/kiihdytys-ja-nopeusajotapahtumien-turvallisuus


Osallistujien niin halutessa radalle voidaan järjestää vapaa sekä opastettu ajovuoro.
Opastettuvuoro ajetaan letkassa ripeää, mutta turvallista vauhtia. Tähän pääsee mukaan ilman turvavarusteita. Vapaassa vuorossa noudatetaan Tukesin suosituksia ajovarusteista: Kypärä, ajohanskat, varsikengät, pitkähihainen paita ja pitkät housut.

Radalle tulevat autot turvatarkastetaan ennen radalle pääsyä ja etenkin seuraaviin asioihin kiinnitetään huomiota:

  • merkittävät öljy- ja nestevuodot (tippumalla)
  • akun kiinnitys
  • renkaiden kunto
  • kuljettajan ajokunto, 0-toleranssi
  • liikennevakuutus oltava voimassa

Kuljettajille järjestetään kuljettajakokous, jossa kerrataan turvajärjestelyt ennen radan aukeamista.
Ajoharjoittelu tapahtuu täysin omalla vastuulla. Suomen Saab klubi ry ei vastaa omaisuusvahingoista ajoharjoittelun yhteydessä.

Klubin tapahtumasivujen lisäksi isätietoja Saabistissa 2/25 sekä foorumilla. Muutokset suunnitelmiin ja aikatauluihin mahdollisia.
Viimeinen ilmoittautumispäivä tapahtumaan on 18.5.2025.

Tervetuloa tapahtumaan toivottaa tapahtuman järjestäjät!

Lisätiedot:
Vesa Paaso p.0405162527 (myös Whatsapp) tai s-posti: vesa [piste] paasoatsaabclub [piste] fi
Rataosuus: Antti Nikula, antti [piste] nikulaatsaabclub [piste] fi

 

Tapahtumassa mukana:

sponsorit

 

Fagerö Saab Meet

Aloitusaika

Päättymisaika

Osoite

Fagerö Folkpark
Björkgrundsvägen 1
64550 Rangsby
Suomi

Osoite

Björkgrundsvägen 1
64550 Rangsby
Suomi

Fagerö Saab Meet

 

Välkommen till Fagerö Folkpark 10.5.2025 kl 13.00 på Saab utställning. Är även fritt fram att sälja saab material.

Suomen Saab klubi bjuder på kaffe.

 

Tervetuloa Fageröhin Pohjanmaalle 10.5.2025 kl 13.00 alkaen Saabillasi tai vaan ihailemaan Saabeja. Myös pienimuotoinen rompetori, saa vapaasti tulla myymään Saab romppeita. Kahvitarjoilu.

 

 

Osoite / Adress Björkgrundsvägen 1, 64550 Rangsby,

Kysymykset / Frågor 040-1949646