Kevätkokous peruttu
Suomen Saab-klubi ry:n hallitus on 16.4. pitämässään kokouksessa päättänyt peruuttaa yhdistyksen sääntömääräisen kevätkokouksen. Kokous oli Saabisti-lehdessä 1/2020 julkaistun kokouskutsun mukaan tarkoitus järjestää Laukaassa 25.4. Kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa 13. toukokuuta asti ei kokouksen järjestäminen ole mahdollista.
Kevään tapahtumat peruutettu
Suomen Saab-klubi ry:n hallitus on 15.3. pitämässään kokouksessa päättänyt perua koronavirusepidemian johdosta kaikki klubin tapahtumat huhti-toukokuun ajalta lukuun ottamatta kevätkokousta, joka toteutetaan poikkeusjärjestelyin. Lue alta tarkemmat tapahtumakohtaiset tiedot.
-
Saab Expert Uusikaupunki, avajaiset 18.4. peruuntuvat.
-
Korkeimmat potkut Haltilla 18.4. peruuntuvat.
Koronavirus ja Saab-klubin kevään tapahtumat
Saab-klubin kevätkauden tapahtumiin tulee muutoksia. Tällä hetkellä on jo tiedossa, että Classic Motorshow -ajoneuvonäyttely, johon Saab-klubin piti osallistua omalla osastolla, peruuntuu.
Tarkastelemme tilanteen ja Suomen hallituksen tänään antaman ohjeistuksen vaikutuksia klubin omiin tapahtumiin loppuviikon aikana ja julkaisemme asiasta tarkemman tiedotteen.
Talvipäivien ilmoittautuminen päättyy 31.1.
Muistathan ilmoittautua ajoissa klubin talvipäiville. Ravintolavarauksen takia tarvitsemme ilmoittautumiset hyvissä ajoin eli tammikuun loppuun mennessä.
Ilmoittautuminen, illalliskortit ja lisätiedot tapahtumasivulla: https://saabclub.fi/tapahtumat/2020/talvipaivat
Talvitiedote julkaistu
Saab-klubin talvitiedote 2020 on julkaistu. Tiedote on lähetetty kaikille jäsenille, joilla on jäsenrekisterissä toimiva sähköpostiosoite. Se on luettavissa myös foorumin jäsenalueella.
Saab-klubin talvitiedote 2019
Suomen Saab-klubi ry:n talvitiedote 2019
Hyvää alkanutta vuotta, klubilaiset! Yhdistyksemme 28. toimintavuosi on saatu hyvin käyntiin, ja ensimmäinen tapahtuma, Talvipäivät, on jo aivan ovella. Tälle vuodelle syyskokouksessa valittu hallitus on kokoontunut ensimmäisen kerran ja jakanut tehtäviään, ja Saabisti-lehden uusi päätoimittaja on aloittanut tehtävässään.
Tässä tiedotteessa kerromme seuraavista asioista:
-
Talvipäivät
-
Hallituksen järjestäytyminen