Tonnarille

Kun jokunen päivä sitten käsittelin ysitonnisen käyttöohjekirjojen kuvia klubikauppaan lisättäväksi, mukavia muistoja palaili mieleen vuosien varrelta. Kuinka järjettömän hieno se auto olikaan 80-luvun puolivälissä myyntiin tullessaan. Olkoon tämä artikkeli siis rakkaudentunnustukseni Isolle Saabille. Luultavasti pystyisin samanlaisen kirjoittamaan monesta muustakin Saab-mallista, mutta juuri nyt tonnari on ajatuksissani päällimmäisenä.

Palataanpa hetkeksi aikaan, jolloin Saab 9000 eli ysitonninen eli tonnari eli tonttu eli tonnikeiju oli uusi automalli. Olin silloin noin 10-vuotias koululainen, ja vietin tietysti iltapäivisin paljon aikaa parhaan kaverini kanssa. Tämän äiti oli perhepäivähoitaja, ja olin usein paikalla, kun vanhemmat kävivät työpäiviensä jälkeen hakemassa lapsensa kotiin. Eräänä päivänä pihaan ajoi uusi musta Saab.

Olin jo siinä vaiheessa melko valmis saabisti, koska samaisen kaverini perheellä oli jo jonkin aikaa ollut autona Saab 900. Mutta se musta tonnari… siitä syöpyi autoista kiinnostuneen koulupojan muistoihin veitsenterävä kuva, joka on helppo kaivaa esille yhä edelleen. Sain myös kurkistaa ovesta sisään ja ihailla uudenlaista mittaristoa ja ACC-paneelin huikeaa nappulaviidakkoa. Kuskin penkkiä en sentään saanut ulkohousuissani istahtaa kokeilemaan – ehkä se olisikin ollut vähän liikaa.

Saab 9000 oli aikanaan erittäin edistyksellinen auto. Se sijoittui selvästi Saabin aikaisempia mallia kalliimpaan hintaluokkaan, ja tämä näkyi kaikessa. Alkuun tarjolla oli vain 16-venttiilinen turbomoottori, joka oli hieman aikaisemmin esitelty 900-malliston tehokkaimmassa versiossa. Vuosikymmenen loppuun mennessä tonnari oli ehtinyt voittaa lukuisia autolehtien vertailuja, menestyä turvallisuustesteissä ja rikkoa kymmeniä ennätyksiä Talladegan radalla suoritetussa äärimmäisessä kestotestissä. Kolmenkymmenen vuoden aikana ruoste on ehtinyt poistaa liikenteestä suurimman osan alkupään tonnareista, mutta onneksi joitakin yksilöitä on Suomessakin säilynyt jälkipolville.

Ysitonninen oli pitkäikäinen automalli: viimeiset lähtivät tehtaalta vuonna 1998. Niinpä olen myös omalla polullani kohdannut tonnarin useaan kertaan tuon varhaisen ensitapaamisen jälkeen. Noin 20 vuotta myöhemmin pääsin usein tutustumaan hyvän ystäväni tonnariin lähempää, kun teimme yhdessä huoltoja ja pikku remontteja. Tuon viininpunaisen CD:n takapenkillä istuin sittemmin myös tuoreen vaimoni kanssa kirkon pihalta poistuttaessa. Itselläni on ysitonninen ollut kahteen otteeseen, hopeanharmaa CC 2000-luvun alussa ja tummansininen CD muutama vuosi sitten. Toivottavasti ei ole kaukana aika, jolloin harrastetallistani löytyy taas tämä aikakautensa todellinen helmi.

Hyvät saabistit: pelastakaa tonnareita!