Pari sanaa romutuspalkkiosta

(Kirjoitus on tehty vuoden 2018 alkupuolella.)

Vuoden alusta käytössä ollut romutuspalkkio tulee jälleen poistamaan lopullisesti lukuisia Saabeja ajoneuvorekisteristä. Eikä siinä sinänsä ole mitään väärää – autot on tehty käytettäväksi, eikä voida ajatella, että harrastajat pelastaisivat ja museoisivat jokaisen yksilön. Harmillista on kuitenkin se, että paaliin tulee menemään paljon myös hyvin säilyneitä “papan helmiä”, joiden mieluummin soisi päätyvän Saab-harrastajien hellään huomaan. Nämä ovat usein niitä hinnaston alkupään perusvarusteltuja malleja, jotka aikanaan olivat teillämme kaikkein yleisimpiä, ja joita tulevaisuuden automuseoissa (ja Saab-klubin tapahtumissa!) tullaan kaipaamaan.

Vuoden 2017 loppupuolella oli nähtävissä huolestuttavia merkkejä autokauppojen varautumisesta kyseenalaiseen keinotteluun ostamalla varastoon halpoja autoja, joita voitaisiin tarjota uuden auton ostajalle, mikäli ostajalla ei omasta takaa löytyisi sopivaa romutettavaa autoa. Tämän artikkelin kuva on turkulaisen autoliikkeen tarhasta, jossa useampi Saabikin odotti "romuautoksi" siirtymistä. Vuoden 2015 romutuspalkkiokokeilun yhteydessä olikin melko yleistä, että romutettava auto oli vaihtanut omistajaa juuri ennen romuttamista. Useimmiten romutettava auto tuli sukulaiselta, mutta monissa tapauksissa myös autokaupan karsinasta.

Liikenne- ja viestintävaliokunta esitti kuitenkin mietinnössään lakiesitykseen muutosta, jolla edellä kuvattu keinottelumahdollisuus poistettaisiin: auton pitää olla samalla omistajalla viimeiset 12 kuukautta ennen romuttamista. Tämä erittäin tervetulleena pitämäni lisäys myös päätyi voimassaolevaan romutuspalkkiolakiin. Trafin tulkinnassa tosin myös yhtäjaksoisena haltijana oleminen 12 kuukauden ajan riittää täyttämään lain edellytykset, mutta lopputulosta tämä ei muuta. Autokauppa ei voi “myydä” asiakkaalleen palkkion lunastamisessa käytettävää “romuautoa”.

Kuten alussa totesin, tulee romutuspalkkio kaikesta huolimatta kiihdyttämään Saab-autojen katoamista teiltämme ja tallien kätköistä. Osaltaan tähän vaikuttaa vanhan Saabin arvostustaso, joka Suomessa on vielä erittäin matala. Lienee kohtuutonta vaatia, että tarpeettomaksi käynyt kulkuneuvo myydään harrastajalle 500 eurolla, kun vaihtoehtona on 1500–2500 euron romutuspalkkio. Vai onko sittenkään? Ehkä ajoneuvokulttuurin ja kotimaisen teollisuushistorian säilymisellä voisi olla myös jotain arvoa?

Jätän asian jokaisen palkkiokelpoisen Saabin omistajan harkittavaksi. Jos edes hetkeksi pysähdyt miettimään asiaa ennen romutuspäätöksen tekemistä, tämän kirjoituksen tavoite on saavutettu.